Maapähkinäkastiketta ja pyykkäystä

Kun elää arkea Malissa, on välillä haastavaa löytää aiheita kirjoittaa blogia. Kaikki uutuudenviehätys on jo kadonnut ja asiat alkavat olla kovin tuttuja. Harva asia enää hämmästyttää tai hämmentää. Ötököitä ei enää pelkää, vaan kun joku kaveri kävelee sängyllä, siitä ottaa rauhallisesti kiinni ja viskaa sen ulos. Liikkuminen Conakrystä-Maliin on helppoa, kun tuntee paikkojen nimet, osaa vaihtaa Labéssa taksia ja Conakryssa tuntee monet korttelit ja kaikki kolme Gare-voiturea (bussiasemaa). Toki matkustaminen on uuvuttavaa ja siitä voisi kirjoittaa loputtomasti. Yksi paikka taksissa on aina tosi ahdasta. Yötaksilla matkustaminen ja siihen kuuluvat tieblokkien henkilöllisyyspaperien kontrollit, ja sotilashenkilöiden kosinnat ovat tosi ärsyttäviä ja uuvuttavia, mutta se on elämää ja siihen on jo turtunut. Lähes kaikki on jo tuttua, tavat, hajut, maut, äänet. Harva asia enää yllättää tai ärsyttää. Saatille osaan kävellä jo automaattisesti, se ei tunnu enää tyhmältä, aamuisin tiedän, että kuuluu tervehtiä kaikkia ja en oikeastaan enää edes muista minkälainen on oikea suihku tai vesivessa. Mali on pieni kylä ja sen prefektuurissa ei ole hirveästi tekemistä. Kun on käynyt jokaisessa kahvilassa, kävellyt kylän ympäri ehkä sata kertaa, kolunnut prefektuurin jokaisen rakennuksen, tuntee jo melkein kaikki, välillä pitkästyttää iltaisin todella, koska auringonlaskun jälkeen ei oikein ole mitään mitä tehdä, kun ei ole valoa eikä näe mitään. Kylminä tuulisina päivinä haaveilee Conakryn helteistä. Arki on arkea, eikä se ole kovin hohdokasta, ei Suomessa kuin missään muuallakaan.

Aamulla herätään valoisan tullessa eli noin seitsemältä, peseydytään, tehdään aamiaista ja lähdetään töihin. Ne joilla ei ole palkkatyötä tekevät muuta työtä. Esimerkiksi ruuantekeminen ei ole mikään nopea mikrossa lämmittäminen vaan vie suuren osan valoisasta ajasta. Aamulla kävellään torille, jonne useimmilla on matkaa kilometri tai kaksi, koska harva asuu keskustassa. Torille on mentävä joka päivä, koska ei ole mahdollisuutta säilöä ostettuja raaka-aineita. Ei ole jääkaappeja ja helteessä kaikki pilaantuu päivässä. Torilla ostetaan raaka-aineet, joista kaikki ovat tuoreita. Kotipihalla tehdään joko avotuli tai jos ymmärretään puunsäästämisen päälle ja on varaa käytetään mahdollisesti metalli- tai saviliettä. Joskus voiaan käyttää hiiliä. Vesi kannetaan kaivosta. Niillä, joilla on varaa, on oma kaivo talonsa pihalla tai mahdollisesti jopa vesipumppu. Ne, joilla ei ole rahaa, hakevat veden yleisestä kaivosta, joskus kilometrien matkan päästä. Toimiva vedenjakelu, puhdas putkisto tai viemäröinti. Mitä se on? Taloissa ei ole keittiötä, vaan ruoka valmistetaan useimmiten ulkosalla. Joissain taloissa on pihalle rakennettu keittokatos, joka on erittäin hyödyllinen ja elämäähelpottava asia sadekaudella.

Aubergella kokkaus käy pihamaalla.

On vaikeaa, lähes mahdotonta hoitaa montaa eri asiaa päivässä, kun arjen hallintaan ja pyörittämiseen kuluu suurin osa päivästä. Esimerkiksi ajatus, että siivoaisi, pesisi pyykit, tekisi ruoan ja sen lisäksi kävisi luennolla tai palkkatöissä on mahdoton, koska vuorokaudessa ei ole niin montaa valoisaa tuntia. Seitsemän jälkeen illalla ei juuri voi työskennellä, koska ei ole valoa. Kaupungissa sähkö on jokseenkin satunnainen käsite. Maaseudulla tekovaloon ei juuri turvauduta, koska sitä ei ole. Ruuan tekeminen ulkona avotulella ja veden kantaminen vie monta tuntia, jos tarvitsee pestä pyykkiä, valoisa aika olikin sitten siinä. Pyykki pestään nyrkkipyykkäämällä, taas kannetaan vettä. Tietysti ne kenellä on rahaa, ovat palkanneet kodinoitajan, joka hoitaa koneen työt: pesee pyykit, kokkaa, käy torilla, pyörittää arkea. Tietysti myös varakkailla on enemmän tunteja vuorokaudessa, koska on mahdollisuus esimerkiksi omaan aurinkopaneeliin ja sähköön iltaisin. Tietokonetta osaa käyttää hyvin harva ja tietotyötä ei juuri ole.

Koneettomassa arjessa työt ovat jakautuneet hyvin sukupuolittuneesti. Naiset hoitavat kodin arjen pyörittämisen, kantavat veden, tekevät ruoan, pesevät pyykit ja miehet käyvät joko palkkatöissä, jos ovat sellaisen onnistuneet saamaan. Maassa, jossa on erityisen korkea työttömyys, ei helpolla palkkatyötä löydä. Maaseudulla miehet harjoittavat usein karjanhoitoa, viljely on naisten työtä. Useimmiten maaseudulla naiset hoitavatkin kodin ja arjen, mutta sen lisäksi vielä peltoviljelyn. Lapsia kannattaa olla, mielellään monta. Tietysti ne syövät ja käyttävät vaatteita ja sikäli vievät jonkin verran rahaa, mutta ne ovat myös erittäin tehokasta työvoimaa ja suuri apu taloudenhoidossa ja peltoviljelyssä. Vauvoina lapsista täytyy tietysti huolehtia jonkin verran, kun ne eivät vielä kävele ja ole kovin hyödyllisiä, mutta onneksi vauvat kulkevat päivät kätevästi kantoliinassa selkäpuolella, jolloin kädet ovat vapaana työhön. Koneettomassa yhteiskunnassa naisen työ on monenkertainen verrattuna miehen työhön. Mahdollisuus kouluttautumiseen on huomattavasti pienempi naisilla kuin miehillä. UNCTAD:in vuoden 2005 raportin mukaan lukutaito oli naisilla vain 27% ja miehillä 55%. Saman raportin mukaan eliniänodote on miehillä 51 ja naisilla 53 vuotta. Se on puolet pienempi kuin Suomessa. Kovaan työhön ja yksinkertaiseen ravintoon tottunut ihmiskeho uupuu nopeammin.

Arjen kunniaksi ohessa alueelle hyvin tyypillisen ruoan helppo ja nopea resepti. Resepti on tuunattu vegaaniseksi versioksi, mutta paikalliset laittaisivat sekaan useimmiten kalaa, Malissa kuivattua kalaa, koska meri on kaukana.

Pähkinäkastike 

5dl vettä
2 dl maapähkinävoita
4 rkl tomaattipyrettä
kasvisliemikuutio
1-2 sipulia
6-8 chiliä (tuoretta)
suolaa
Vihanneksia oman maun mukaan (esim. maniokki, kurpitsa, munakoiso jne)

Lisukkeeksi esimerkiksi riisiä, quinoa tms.

Sekoita vesi ja maapähkinävoi keskenään kattilassa. Laita liedelle lämpeämään. Murskaa sipuli ja chilit pieneksi hakkeeksi. Sekoita sipuli-chili-hakkeen sekaan tomaattipyre, suola, kasvisliemikuutio. Lisää seos kiehuvaan maapähkinävoiveteen. Lisää vihannekset kattilaan ja keitä, kunnes ovat kypsiä ja kastike sakeaa.

Omnomnom.