keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Ne remets jamais tes rêves en doute!


Lähtölaskenta on alkanut. Olen jo melkein matkalla Guineaan. Marraskuun kolmas päivä lennän neljäksi kuukaudeksi Länsi-Afrikkaan Guineaan työskentelemään ja tekemään haastatteluja pro gradu -tutkimukseeni. Yleisen historian maisteriopintoihini liittyvä työharjoittelu Indigon Burure-hankkeessa lähenee kovaa vauhtia. Ulkoministeriön rahoittaman hankkeen tavoitteena on alueen asukkaiden ja päättäjien ympäristötietoisuuden lisääminen ja ympäristön tilan parantaminen. Alueen suurimpia ympäristöongelmia ovat puu- ja metsävarojen hupeneminen ja riittämättömyys välttämättömiin tarpeisiin sekä maaperän köyhtyminen kaskiviljelyn, ilmastonlämpenemisen, Saharan kuivumisen ja eroosion vaikutuksesta. Hanke toteutetaan Malin prefektuurissa Pohjois-Guineassa. Yhteistyökumppanina Guineassa toimii Indigon pitkäaikainen kumppanijärjestö Association de développement Indigo.

Hankkeessa keskitytään puun käytön vähentämiseen ja tehostamiseen sekä maaperän ja metsien tilan parantamiseen. Puun käyttöä vähennetään korvaamalla perinteisiä risuaitoja osittain elävillä pensailla ja puilla sekä ottamalla käyttöön puuta säästäviä liesiä, jotka ruuanlaitossa kuluttavat puuta avotulta vähemmän. Hankeella on siis myös huomattavia sukupuolivaikutuksia. Kuinka kaukaa ja kuinka paljon polttopuuta ruoanlaittoon kerätään, vaikuttaa huomattavasti kotitöistä vapautuvaan naisten aikaan. Puuntuotanto turvataan ja metsävaroja lisätään perustamalla puuviljelmiä sekä parantamalla täydennysistutuksin olemassa olevia metsiä ja sitä kautta maaperää. Hankkeessa jatketaan myös aiemmin aloitettua kompostoinnin edistämistä, mikä vähentää karikkeen ja humuksen keräämistä metsästä lannoitteeksi.

Neljän harjoittelukuukauden aikana tarkoituksenani on osallistua hankkeen dokumentointiin ja raportointiin, säännölliseen yhteydenpitoon kumppanijärjestöjen välillä ja kirjoittaa tätä blogia aktiivisesti. Lisäilen tänne kuulumisia, huomioita ja ajatuksia Guineasta, työharjoittelusta ja tutkimuksestani valokuvilla höystettynä. Tarkoituksena on myös neljän kuukauden aikana vierailla kaikissa viidessä hankekylässä ja aloittaa mahdollisen uuden hankkeen suunnittelu. Vuodenvaihteessa yritän päästä Conakryn lähelle Bentourayah'iin tanssimaan ja soittamaan kolmeksi viikoksi. Uskaltaisikohan tänä vuonna djemben, kongoman ja balafonin jälkeen kokeilla dundumbaa?

Lähtöön on vielä aika lailla tasan kaksi kuukautta. Viisumihakemus on postissa, lennot hankittu, Lariam-resepti odottaa kirjoitettuna Yths:llä noutamistaan. Matka alkaa hiljalleen konkretisoitua. Travail, Justice, Solidarité! On Guinean motto. En voi olla menossa huonoon paikkaan.