On jaarama! Ta-na-la-ton? Jam-tu! Auwa!

Vieraassa paikassa eläminen ei ole aina ihanaa, eksoottista unelmaa. Se on useimmiten turhauttavaa, väsyttävää, ärsyttävää, uuvuttavaa ja paikoin vituttaa niin paljon, että on vaikea olla itkemättä ja huutamatta kurkku suorana, kun mikään ei toimi ja kaikki on aina myöhässä ja eritavalla kun toivoisi.

Kaikki on uutta, kieli, tavat, äänet, hajut, ihan kaikki. Pelkästään muulla kuin omalla äidinkielellään kommunikointi on jo itsessään raskasta, mutta sitten kaiken lisäksi tulee itselleen oudot tavat ja hassut esineet, ilmiöt ja asiat. Vieraassa paikassa eläminen ei ole pelkästään uuvuttavaa, se on myös monesti yksinäistä. Jatkuvasti tuntee itsensä tyhmäksi, kun tekee väärin tai sanoo hassusti. Torilla ei osaa ostaa asioita ja ei tunnista puolikaan myytävistä vihanneksista tai hedelmistä. Housut on koko ajan märät, kun reikälattiavessassa lotrataan vedellä eikä paperilla. Kun kädessä on vähän ihottumaa, miettii ensimmäisenä, että on joku loinen, kun nousee kuume, on varma että on malaria, vaikka olisi vain tavallinen syysflunssa.

Saviliesi on ekologinen ja säästää puuta.

Kieli
Kun ei puhu äidinkielekseen samaa kieltä muiden kanssa, on usein keskustelun jatkuminen itsensä ymmärtämällä kielellä kiinni omasta aktiivisuudestaan. Jos hetkeksi unohtaa olla aktiivinen jutun jatkaja, muut vaihtavat helposti omalle kielelleen. He eivät tee sitä ilkeyttään tai välinpitämättömyyttään vaan useimmiten ihan vain huomaamattaan, koska omalla äidinkielellään puhuminen on vain niin paljon helpompaa.

On mieletön etuoikeus saada opiskella omalla äidinkielellään. Kuinka paljon helpompaa ja tasa-arvoisempaa on edetä opintouralla, kun on mahdollisuus kouluttautua omalla äidinkielellään, kehittää ajatteluaan sillä kaikkein vahvimalla kielellään. Ei tarvitse ensin oppia vierasta kieltä ennen kuin voi aloittaa opiskelun.

Guineassa koulut käydään ranskaksi ja se on myös maan virallinen kieli, kuitenkin äidinkielekseen ihmiset puhuvat ainakin pulaaria, susua, kissiä, malinkia ja tomaa. Kaikilla ei suinkaan ole mahdollisuutta kouluttautua ja edetä. Englantia puhuu vain muutamat. Sitä opitaan kyllä koulussa, mutta hyvin vähän. Kielikoulut maksavat maltaita ja niihin on varaa vain hyvin harvalla. UNCTAD:in vuoden 2005 raportin mukaan 55% miehistä ja 27% naisita osasi lukea Guineassa.

Hämmennyn joka päivä uudestaan ja uudestaan kun kuuntelen mitä kaikkea tapaamani ihmiset ovat opiskelleet, kuinka paljon. Moni on valmistunut yliopistosta ja tehnyt sen jälkeen vielä ison kasan jatko-opintoja joltain toiselta alata. Moni on opiskelullut korkeakoulututkinnon Kuubassa, Gambiassa, Senegalissa tai Ranskassa. Koska töitä on vaikea saada, on pakko kouluttautua moniosaajaksi, jotta työllistyy. Siis niiden, joilla on siihen taloudellinen mahdollisuus.

Ruoka
Ei saa mitään niitä asioita joihin on tottunut. Kaikki maistuu erilaiselle. Jokapaikassa on tosi paljon chiliä ja irtokarkkeja tekee ihan kamalasti mieli. Riisiä on joka paikassa ja joka päivä, jos ei ole riisiä, ainakin on maissia tai foniota. Leipä on vaaleaa patonkia. Hedelmät on tuoreita ja ihanan makeita.

Ruoka syödään useimmiten lattialta, istuen pienillä jakkaroilla. Ruoka syödään yhdessä samalta suurelta lautaselta. Usein miehet ja naiset erikseen. Ruoka syödään käsin. Oikealla kädellä syödään, vasemmalla ruokaan koskeminen on suuri virhe. Vasen käsi on vessakäsi, ei ruokakäsi. Oikealla kädellä ruoasta pyöritellään pieniä palloja ja laitetaan suuhun. Ruoka syödään isolta lautaselta vain omalta kohdaltaan, ei närpitä muiden sektoreilta.

Foniota valmistumassa.

Kun on syönyt poistutaan paikalta ja kiitetään. Ei jäädä odottamaan, että muut ovat syöneet. Sen opin kantapään kautta viimeksi olleella kylävierailulla. Olin omalta osaltani valmis närpittyäni kuollutta eläintä yhteislautasella hetken. Näytin siltä, että olen syönyt. Istuin hiljaa kunnes minulta kysyttiin, olenko jo lopettanut syömisen. Sanoin kyllä, kiitin ruuasta ja kehuin sen olleen maukasta. Jäin paikalleni istumaan, kunnes minulle tokaistiin vähän kysymystä tylymmin, että kun on valmis voi poistua paikalta ja antaa muille rauhan syödä! Pyytelin anteeksi ja yritin selittä jotain siitä, että sieltä mistä minä tulen on kohteliasta odottaa, että kaikki on syönyt, ennen kuin poistuu pöydästä. Nolotti.

UNCTAD:in mukaan vuosina 2000-2002 väestöstä 26% oli aliravittuja ja 78% käytti päivittäin juomavedeksi sopimatonta vettä.

Kahvia.

Tavat
Kokoajan kosketellaan. Kaikkia tervehditään. Varsinkin aamuisin on kohteliasta tervehtiä kaikkia. Tervehtiminen tehdään kättelemällä. Jotkut nuoret harjoittavat myös poskipusuja. Tärkeää on kuitenkin koko ajan kosketella. Tervehtiessä kysytään myös aina kuulumisia ja niihin vastataan, että hyvin menee. Jotkut varsinkin tuttavien kesken käyttävät vastausta Ca-va un peu ("siinähän se" tai "tässähän se").

Viimeksi toimistopalaverin jälkeen kiitin ja ojensin käteni kättelyä varten, olin valmistautunut koskettelmaan, tein asiallisia hyvästejä vierallemme, kunnes kollegani kysyi, että olenko väsynyt. Vastasin hämmentyneenä keskellä kirkasta päivää, että en ole väsynyt ja sitten minua oikaistiin, että mennään sitten saatille. Aina vieraat saatetaan vähän matkaa, kun he lähtevät, oli sitten kyse palaverista toimistolla tai ystävästä iltateella. Ketään ei lähetetä matkaan ilman saattia. Sitten kävellään vähän matkaa ja saatetaan, kunnes palataan takaisin.

Bensaa myynnissä.

Äänet
Kokoajan on ympärillä meteliä. Kännyköitä ei laiteta äänettömälle kokouksissa. On ihan normaalia alkaa puhumaan puhelimeen kesken toisen lauseen. Näissä tilanteissa aina hämmennyn. Puhelimella ei soitella vain siksi, että kysytään jotain asiaa tai sovitaan aikatauluja. Useimmat käymistäni puheluista ovat ca-va:n hokemista eritavalla. Soitetaan vaan ja kysytään miten menee, sitten vastataan, että hyvin ja sitten kysytään miten päivä on mennyt ja siihen vastaan, että kivasti ja sitten lopetetaan puhelu. Myöskään mitään viimeistä "heihei" tai "moikka" ei sanota, puhelu vaan loppuu, kun tarpeellinen on sanottu. Se oli aluksi ehkä kaikkein hämmentävintä, oppia oikea tapa kommunikoida puhelimessa tai oikea tapa oppia kommunikoimaan noin yleensä. Puhelimesta luukutetaan myös kokoajan musiikkia, ainakin nuoret.

Rukoukset määrittävät päivärytmin. Minareetista kuuluu kutsu aamulla, päivällä ja illalla. Perjantaisin rukoillaan vähän enemmän. Perjantaisin lopetetaan työt puolenpäivän jälkeen ja iltapäivärukoukset suoritetaan usein moskeijassa. Aikatulujen oppiminen, että mille kellonajoille sovitaan palavereita vei hetken, mutta nykyään rukousajat on jo takaraivossa ja ehdottelen tapaamiset oikeille ajoille.

Huivilla ei pelkästään peitetä päätä, vaan sillä myös usein kuljetetaan elintarvikkeita.

 

Olen todellinen kummajainen, kun tahdon välillä olla yksin. Yksinoleminen on vaan niin outoa, kukaan ei harrasta sellaista. Harvalla on tilaa tai mahdollisuuttakaan olla yksin, koska asutaan niin ahtaasti. Ei kenelläkään ole omaa huonetta. Niinä iltoina kun otan omaa aikaa ja vetäydyn itsekseni huoneeseeni esimerkiksi lukemaan kirjaa, kysytään seuraavana päivänä huolissaan, että olenko kunnossa ja onko kaikki hyvin. Tietysti on. Välillä vain on niin kiva olla ihan hiljaa ja itsekseen.