Conakry-Mamou-Labé-Mali

Sunnuntaina vihdoin koitti se päivä, kun pääsin Conakrysta liikkeelle kohti Malin prefektuuria ja kaupunkia, jonne matkan päämäärä työharjoittelemaan Indigolle. Suunnitelma oli olla yksi tai kaksi yötä Conakryssa hotellissa ja jatkaa sitten Maliin. Olin kaksi viikkoa ja päivän jaetussa vuoteessa perheessä. Kaksi päivää tai viikkoa, mitä näitä nyt on erilaisia aikakäsityksiä. Ei se ole niin justiina.

Lauantai-iltana sovimme, että lähdemme ajamaan klo 6.30, koska matka on pitkä. Tarkoituksena oli ajaa Conakry-Mali 600 km väli vielä samana päivänä. Olin rinkka pakattuna kengät jalassa valmiina lähtemään klo 6.20. Lähdimme lopulta klo 7.30. Olisin tietysti voinut ennakoida aikataulun täsmällisyyden, koska jotain viitteitä olen siitä jo saanut oleskeluni aikana. Kuitenkin minuuttiaikatauluihin tottunut minäni ei voinut luottaa paikallisen aikataulun varmuuteen.

Kun auto oli kerännyt kaikki matkaan lähtevät kyytiin, jatkoimme ulos Conakrysta. Auto kuitenkin hajosi jo ennen km36 Shelliä, joten emme päässeet kovin pitkälle ulos kaupungista. Istuimme täpötäydessä autossa kuuman paahtavassa helteessä ja odotimme jos konepellin alle kurkannut kuljettaja saisi akkuun virtaa ja ajopelin liikkeelle. Noin tunnin kuluttua pääsimme onneksi jatkamaan matkaa läheiselle huoltoasemalle asti, jossa noin toinen tunti korjattiin akkuvikaa ennen matkan lopullista jatkumista.

 
Guineassa liikutaan autoilla, autoilla ja autoilla. Joskus voi kävellä, jos on todella lyhyt matka ja ei ole päivän kuumin aika. On myös olemassa junarata, mutta autoja on niin paljon, että väistämättä tulee sellainen olo, että millään muulla ei liikuta. Conakry sijaitsee niemen kärjessä ja keskustaan johtaa käytännössä vain kaksi tietä. Koska toimivaa joukkoliikennettä tai käsitettä pyöräily ei ole käytännössä olemassa, seistään kaikki aika ruuhkassa. Ruuhka on jotain ihan käsittämätöntä. Parinkymmenen kilometrin matkaan menee helposti pari tuntia. Suurin osa siitä seistään paikoillaan kaupunkiin johtavilla teillä Fidel Castrolla tai Le Princella.

Ruuhkassa Fidel Castrolla

Guinean joukkoliikenteen muodostaa junan lisäksi taksit. Käytännössä liikutaan taksilla aina. Ne joilla on oma auto, ajavat ehkä sillä, tai oikeastaan niiden kuljettajat ajavat ja Conakryssa kulkee myös paikallisbussi Sortaqui, mutta taksit ovat silti ylivoimaisesti eiten käytetyin kulkuneuvo. Takseilla liikutaan ostamalla itselleen paikka. Henkilöauton kokoiseen taksiin myydään kuljettajan lisäksi kuusi paikkaa, pelkääjän paikka on kaksi paikkaa ja takapenkille mahtuu kevyesti neljä. Joskus takakonttiin on rakennettu lisäpenkki, jonne mahtuu kaksi lisää. Tavarat kuljetetaan katolla ja myös eläimet ja joskus rahastaja matkustaa myös katolla tai useimmiten roikkuen takaovesta. Henkilöautojen lisäksi on minibusseja, jotka toimivat samalla tavalla, niihin vain mahtuu kaksi kertaa enemmän ihmisiä.

Taxi.

Matkamme jatkui ruuhkassa köröttäen aina Coyahiin asti, jossa olikin sitten tie blokattu. Rekka oli mennyt rikki ja kukaan ei pässyt ohi miltään puolelta. Odotimme jonossa tööttäysten keskellä määrittämättömän ajan, kunnes tomerat liikennepoliisit ja armeijan henkilöt saivat organisoitua jonkinlaisen mahdollisuuden ohittaa hajonnut rekka. Olimme Kindiassa yhden aikaan. Matkaa oli siis vielä sellaiset 500 km jäljellä. Jaoin takapenkin, kuten asiaan kuuluu, kolmen muun aikuisen ja yhden 10 kk vauvan kanssa. Koko ajan oli kuuma ja ahdasta.

Kindian jälkeen ruuhka oli taltutettu ja matka jatkui lähes sujuvasti pitkin mutkaisia, kuoppaisia vuoristoteitä aina Mamouhun asti. Sujuva tarkoittaa autoa, jossa takapenkillä istuu neljä aikuista, joista minun toisella puolella vuoroin muovipussiin ja vuoroin ikkunasta okentava vanhus ja toisella puolella kitisevä, sylissä venkoava lapsi.

Mamoussa huoltoasemahengailua.

Olimme kolmelta Mamoussa ja pidimme lounastauon. Voimakkaasta matkapahoinvoinnista kärsivä vierustoverini oli saanut minullekin suhteellisen heikon olon, mutta onneksi Mamoussa oli ehkä maailman parasta ruokaa ihanassa katuravintolassa ja jälkiruoaksi herkullista, tuoretta banaania ja ananasta, joten voimaantuminen voitti lopulta. Ruokailun jälkeen jatkoimme pian matkaa. Koska oli rukousaika, mutta autossa ei mahdollisuutta tehdä rukouksia, kuunneltiin koraania autostereoista kolme tuntia. Illalla päässä soi pulaarinkielinen koraanilaulu. Matka jatkui aina Labéen asti, minne oli pakko jäädä yöksi, koska pimeä saapui ja matkamme teko oli pienistä vastoinkäymisistä johtuen kestänyt kauemmin kuin aluksi ajateltiin.

Labé ja Fouta Diallonin suuri moskeija.

Aamulla matka jatkui Labésta Maliin. Labén jälkeen ei enää ole päällystettyjä teitä, vaan hiekkaisia, kivisiä, mutkaisia, punaisia vuoristoteitä, jotka ovat näin sadekauden jälkeen kärsineet todella pahoista vaurioista ja siksi todella huonossa kunnossa. Auto heilui niin, että pää kolahteli vuoroin naapurin olkapäähän ja vuoroin etupenkin selkänojaan. Kun lopulta iltapäivällä saavuimme Maliin, oli aika voittajaolo ja kipeä niska. Matka oli raskas ja ehkä yksi elämäni kärsivällisyyttä opettavaisimmista kokemuksista, mutta se tuli tehtyä ja nyt ollaan perillä!